
Uutishuone
-
Arvo Sijoitusosuuskunnalta alueellinen sijoitus Suomen Maastorakentajiin
Arvo Sijoitusosuuskunta lähtee mukaan kalajokisen Suomen Maastorakentajat Oy:n kasvuun 2 miljoonan euron suuruisella oman pääoman ehtoisella…
-
Tiivistelmä Arvo Sijoitusosuuskunnan osavuosikatsauksesta 1.1.-30.6.2019
Konsernin liikevaihdoksi muodostui 15,2 Meur, liikevoitoksi 1,7 Meur ja kauden tulokseksi 0,4 Meur. Emoyhtiö Arvo Sijoitusosuuskunnan…
-
Osuuskorko maksetaan 20.8.
Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan jäsenille maksetaan osuuspääoman korkoa vuoden 2018 tuloksesta 42 euroa osuudelta. Osuuskoron täsmäytyspäivä on…
-
Ferrovan Oy hakeutuu selvitystilaan
Raaheen metallituotetehdasta suunnitelleen Ferrovan Oy:n yhtiökokous on päättänyt hakea yhtiön selvitystilaan. Selvitystilassa on tarkoituksena kartoittaa edellytykset…
-
Arvo Sijoitusosuuskunnan tulos 4,7 meur – esitys osuuskorosta 42 euroa.
TIIVISTELMÄ TILINPÄÄTÖKSESTÄ 2018 Toimintaympäristö Vuonna 2018 sijoitusmarkkinoilla nähtiin kohtalaisesta kasvusta huolimatta lisääntyvää heiluntaa vailla selvää suuntaa.…
-
Pohjois-Suomeen rakentuu kiinteistönomistajia palveleva yritysryhmä
Pohjois-Suomeen rakentuu kiinteistönomistajille suunnattu täyden palvelun yritysryhmä vastikään perustetun Sanerall Group Oy:n alle. Ensimmäisessä vaiheessa yritysryhmässä…
-
RealMachineryn kasvusuunnitelmalle vahvistusta uudesta pääomasijoituksesta
Arvo Sijoitusosuuskunta on sijoittanut 3 miljoonaa euroa valtakunnalliseen maanrakennusalan konetaloon RealMachineryyn. Kyseessä on vuoden aikana jo…
-
Arvo Sijoitusosuuskuntaan haetaan uusi toimitusjohtaja
Arvo Sijoitusosuuskunnan johdon toimenkuviin tulee muutoksia vuoden vaihteessa. Hallituksen puheenjohtaja Reijo Tauriainen ottaa väliaikaisesti hoitaakseen toimitusjohtajan…
-
Pisaron ja Arvo Sijoitusosuuskunta yhteistyöhön
Pohja- ja sadevesien hallintaan erikoistunut maanrakennusalan yritys Pisaron Oy ja Arvo Sijoitusosuuskunta ovat sopineet sijoituksellisesta yhteistyöstä.…